perjantai 27. tammikuuta 2012

half year

                       
 toinen kokeilu
 eka kokeilu, tiesin jo silloi et tää on täydellinen mulle
                              eka päivä, arvatkaa vaan olinko suunnilleen koko päivän laitsalla!
 Poni just tullu traikusta ulos ja viel vähän rauhotuksen pöpperössä

ensimmäinen koeratsastus

Eilen siis tuli puol vuotta siitä kun Kruunu tuli meille, tuntuu et siitä olis vähän aikaa, mutta toisaalta puol vuottakin on jo pitkä aika ;)

Tiistaina piti olla Siirin valkku, mutta se peruttiin joten oli Hekun puomitunti.
Mentiin pääty-ympyrällä jossa oli kolme puomia peräkkäin aluks käynnissä ja sitten ravissa. Käynti harjotuksena toi on tosi hyvä koska poni joutuu nostelemaan vähän enemmän jalkoja. Ravissa Kruunu ei meinannu taipua yhtään ja oli tosi nihkee muutenkin.
Laukassa ne laitettiin pyramidiks ja tultiin pyramidia jonku aikaa edelleen ympyrällä. Kruunu oli edelleen nihkee vaikka kuinka yritin. No sitte lopuks sain ponin vähän hereille.
Sitte pitkälle sivulle laitettiin muutama kavaletti innarina silleen että ne oli ihan matalia. Olin ihan silleen että voi ei, tällä vauhdilla Kruunu ei tuu menemään noista yli. Ratsastin eteen pitkällä sivulla ja sitte kun käänsin kavaleteille ni johan läks! Kruunu oli ihan älyttömän innoissaa ja kavalettien jälkeen tuli laukassa joitain tosi hyviä kohtia joissa Kruunu nosti selän ja kulki pyöreenä. Lopuks tultiin vielä ne kavaletit korotettuina ja ei ollu mitään ongelmaa, Kruunu vaan oli super innoissaan.
Viimeks kun hypättiin poni stoppaili ja jumitti, nyt huomas et oli täysin terve ja tykkäs! Voidaan todellakin alkaa hyppäämään kerran viikkoon, ei vielä isoja mut pieniä tehtäviä. :)

10 kommenttia:

  1. hyvää puolvuos-päivää teille :D!

    VastaaPoista
  2. onnee puolvuotispäivästä ja superihana toi syksykuva :) täytyykö poni muuten rauhoittaa kuljetusta varten? :o miten kun meette kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! (: ja ei tarvi, oli siis otettu röntken kuvat jaloista klinikalla ja siihen rauhotettiin että tulis selvät kuvat ja sitte matka siitä klinikalta meille kotiin oli niin lyhyt että Kruunu oli vielä vähän 'aineissa' ;D mut poni menee normisti siis tosi hyvin koppiin :)

      Poista
  3. Samaa kuin yllä olin tulossa sanomaan, aivan mahtava toi syyskuva, ihanat värit! :)

    VastaaPoista
  4. mil ohjelmalla teet niiitä sun videoit youtubee:)? ootte hyvä pari kronen kaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Power directorilla, windows elokuvatyökalulla ja movie Makerilla :))

      Poista
  5. oliko hevonen rauhoitettu etttä se saatiin koppiin :O ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleenkin niinku tossa ylempänä sanoin ni poni oli just ollu ostotarkastuksessa ja rauhotettiin kun kuvattiin jalat joten oli vielä hieman 'aineissa' kun matka klinikalta meille oli niin lyhyt, ei siis oo minkäänlaisii ongelmia kuljetuksessa : D

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia :)

    http://team-n-l.blogspot.com/

    VastaaPoista